sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Viime vuosi

Freya sai leikkikaverin kavereiden monirotuisesta tytöstä, Natasta.
Ja vauhtia piisas
Kesällä käväistiin myös kasvattajan luona tapaamassa sukulaisia (Freyan voi spotata vasemmasta yläkulmasta)


Koska Freyalla oli niin hauskaa ettei kerinny kuvattavaksi niin kameralle tallentui vähän rauhallisempia yksilöitä :)

Ja kesään kuuluu myös kesärakkaus.


Seppä ei vain vastaillut Freyan rakkaudenkaipuuseen samallailla.

Ampumaharjotuksien aikaan Hevi-isi oli Freyan turvana  sisällä (Freya pöydän alla, Hevi edempänä)

Uusi sänky ei saanut kehuja Freyalta, vanhan alle sentään mahtu nukkkumaan
(ja samalla pysty myös vähän potkimaan nukkuvia ovelasti)


Freya tykkää katella ikkunoista, joten laitettiin sille jakkara keittiöön.

Ja tää keittiö on Juhan siivousvuoron jälkeen....



Ekassa mätsärissä Freya sijoittui isojen pentujen toiseksi
(Kuva (c) Minna Saarimaa)

Lisää Minnan ottamia kuvia mätsäreistä

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Uusi blogi

Pienten teknisten vaikeuksien jälkeen päädyin aloittamaan kokonaan uuden blogin Freyalle. Syksyllä tuli vaihdettua spostia nimenvaihdoksesta johtuen, eikä sposteja pystynyt linkittämään keskenään jostain syystä ja päädyin lopulta yksinkertaiseen ratkaisuun eli tähän uuteen blogiin. Tänne tulee jatkossa samalla tahdilla (tai toivottavasti vähän enempi) kuvia Freyasta ja joskus jotain tilapäivityksiäkin.


Vanhaa blogia pystyy seuraamaan täältä: http://pikkufreya.blogspot.com/


Sitten niit tuoreempia kuvia.

Mammalla tuli tukan laitto fiilis, niin Freya sai naamaansa kalanruotoletin. Letti toimi muuten tosi hyvin, pysy tukka poissa silmiltä ainakin muutaman päivän.

Letti sivusta.

Silmä.

Freyan normi nukkumisasento. Samalla on kiva myös potkia ovea, että siihen jää ihanat tassun jäljet.


"WHIIII!"

nöf.

Koiriahan meillä ei päästetä sänkyyn koskaan, ei!

*keksituijotus*
"Hah, luulekko että teen"
Sai se lopulta keksin, ja heti alko hymyillyttään.